Romaani, Painajainen kertoo geologista, Osmosta, joka on lähetetty Taivalkoskelle esitutkimuksiin.  Työ näyttää ensin helpolta mutta osoittautuukin ongelmalliseksi. Kertoja minän tukirakenteet eivät toimi uudessa ympäristössä.  Karu maa ja villi luonto horjuttavat hänen rakentamaansa itsekuvaa ja vaikuttavat hänen tiedostamiseensa aukaisten monet muisot lapsuudesta, tapaukset, jotka ovat tehneet hänestä sen mikä hän nyt on, tyypillinen suomalainen mies.
Hänen oppaanaan toimii vanhempi mies, joka on löytänyt tien elämään luonnon välityksellä. Voisiko luonto olla Osmonkin ratkaisu ongelmiinsa? Ehkä koko moderni yhteiskunta Osmon lailla on kadottanut yhteyden elämään asettaessaan kilpailun ja teknokratian etusijalle?  Jääkö meille aikaa nähdä ja kokea tuhansia vuosia vanhat yhteydet luontoon ja toimia sen osana?  Kylä toisensa jälkeen autioituu, vanha elämäntapa häviää, katoavatko elämän "timantit" lopullisesti?

Ensimmäinen kirja-arvio Markku Koitilan esikoisteoksesta:

"Olen lukenut aika ihmeellisen kirjan.  Ihmeellisen positiivisessa mielessä.  Markku Koitilan kirja PAINAJAINEN ei ole ihan tavallinen romaani, vaikka se kertookin miehestä, melko arkisesta suomalaisesta miehestä, joka vähitellen löytää itsensä ja alkaa aavistaa elämän tarkoituksen. 
Ei siis mikään uusi teema.  Mies ajaa pakettiautollaan Lappiin pikkukengät jalassa,
kravatti kaulassa karriääriä kohentamaan, kohtaa siellä paikallisen ajattelijan ja filosofin, ehkä "elämänsä naisen", löytää oman energiansa - keskeinen käsite kirjassa - unien, harhanäkyjen, satujen, myyttien, painajaisten sekamelskasta, kasvaen sen myötä ihmiseksi, joka pikku hiljaa alkaa ymmärtää
mitä on menettämäisillään: yhteyden elämän perusarvoihin, menneisyyteen, luontoon, sen yksinkertaisuuteen ja rikkauteen... Loppu antaa aavistaa, että samana miehenä hän ei palaa takaisin etelään.

   Kirjassa on seikkailua ja jännitystromaanin makuakin, mutta suurimman sijan saa paikallinen ajattelija, kohtalon aikoinaan murjoma vanhahko mies, joka on jo löytänyt paikkansa elämän ketjussa, eikä enää aja takaa virvatulta, sitä saavuttamatonta.

   Tämän kyläfilosofin ajatukset ja mietiskelyt, sinänsä mielenkiintoiset ja oikeatkin, saavat suuren sijan kirjassa, välillä alkaa melkin kyllästyttää...   Toisaalta ihmeelliset unet, näyt ja magiikka pitävät mielenkiinnon vireillä.  Ne avaavat lukijan silmien eteen ihmeellisiä kuvia.  Tuli mieleen, että taitava kuvittaja olisi todella saanut inspiraatiota kirjan kuvittamiseksi.

   Koitilan kieli on rikasta ja ilmeikästä, Lapin luonnon kuvaukset suorastaan runollisia. 
Kyläfilosofi ja "lantalainen" geologi ovat tutustumisen arvoisia ihmisiä.  Pidin paljon lukemastani... 

   Onko Finn-Kirja löytänyt uuden, varteenotettavan kirjailijan?  Toivon sitä."     

                                                            Anita Sällberg