Novellista: Siika (sivulta 109)

Joen rannassa kimaltelivat kastehelmet kirkkaassa aamuauringon loisteessa. Hienoinen usva levittäytyi vedestä niitylle heinänkorsien ylle. Läheisessä metsässä linnut lirauttivat pieniä laulujaan ilmoille. Ilma tuntui raikkaalta hengittää ja nouseva aurinko lämmitti mukavasti. Joella virta nostatti vettä pintaan mukavina pyörteinä, jotka näyttivät elävän koko ajan. Ne muuttivat muotoaan ja paikkaa virran viedessä niitä eteenpäin. Veneessä oleva mies ja poika nauttivat täysin siemauksin olostaan. Mies ihanasta ilmasta ja poika jännityksestä, jonka uistimen veto tuotti. Monesti isä oli luvannut ottaa hänet matkaansa, mutta aina hänen herättyään oli isä jo mennyt. Poika oli tuntenut tulleensa petetyksi ja monesti hän oli ollut isälleen vihainen pitkiä aikoja. Nyt oli kumminkin kaikki kauna jäänyt unholaan, sillä isä oli aamulla herättänyt hänet ja sanonut:

– Voin viedä kaloille terveisiä, jos sinä vain jatkat nukkumista.

– Minä lähden kanssasi. Sinähän lupasit.